Koivukoski 3:n purkuaukolle rakennetaan turva-aita.

Kainuun Voima Oy parantaa Koivukoski 3 -vesivoimalaitoksen purkuaukon alueen turvallisuutta rakentamalla purkuaukon ympärille uuden turva-aidan. Aita sijoitetaan kallion reunalle purkuaukon läheisyyteen, missä se estää asiattoman liikkumisen vaarallisella alueella ja parantaa alueen yleistä turvallisuutta.

Rakennustyöt sisältävät alueen valmistelutöitä, kuten maa-aineksen poistamista, kallioalueen puhdistamista sekä aidan perustusten ja teräsrakenteiden asennuksen. Työ toteutetaan vaiheittain turvallisuus huomioiden.

Työmaan aikana purkuaukon läheisyydessä kulkeva pyörätie joudutaan ajoittain sulkemaan tilapäisesti. Työn aikana alue rajataan työmaa-aidoilla. Konetöiden aikana kulkijat ohjataan kiertoreiteille turvallisuuden varmistamiseksi. Tilapäisistä liikennejärjestelyistä tiedotetaan alueella erikseen.

Kainuun Voima pahoittelee työstä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa ja kiittää alueen käyttäjiä ymmärryksestä. Rakennettavan aidan tavoitteena on parantaa pitkäjänteisesti alueen turvallisuutta niin ulkoilijoiden kuin voimalaitosalueella työskentelevien kannalta.

Lisätietoja:
Tommi Väyrynen
Käyttö- ja kunnossapitopäällikkö
Kainuun Voima Oy
tommi.vayrynen@kainuunvoima.fi
0442466732

Posted in Ajankohtaista.